Elä tee niinku muut sannoo...
kävin tänään tekemässä pukeutumisneuvontaa asiakkaalle joka sattumoisin sattui olemaan vanha koulukaverini. (kuvassa oleva ihminen ei liity tapaukseen). Änklään tekemään haastattelut ihmisen omaan kotiin, koska tyylin näkee saman tien kun astuu ovesta sisään.
Siinä haastattelun lomassa olen tavattoman utelias myös
harrastusten, koulutuksen ja ammatin suhteen, ne kun kertovat paljon ihmisen
luonteesta ja suuntautumisesta. Kyseltyäni kyseisen asiakkaan koulutusta,
kertoi hän olevansa yo-merkonomi, mutta että se ei ole ollenkaan se ammatti
mikä on hänen ominta alaa. Nykyään hän on energiahoitaja ja se suuntaus oli
mitä han rakastaa tehdä. Tukipa taiteelliset harrastuksetkin tätä puolta
hänessä.
Jäin miettimään, että kuinka moni on siinä ammatissa mitä
oikeasti haluaa tehdä? Kenestä on ihan mahtavaa mennä tekemään työtänsä, eikä
se edes tunnu työltä? Kuinka moni uskaltaa repäistä itsensä siitä oravan pyörästä pois?
Minunkin äitini (aivan kuten asiakkaan äiti) hommasi minut
aikanaan lukioon. Ollaan vissiin sen ajan lapsia, jolloin enemmän kuin
toivottavaa oli löytää lasten ylioppilaskuvat pianon päältä. Silloin
ammattikoulun kävijät oli vähän sellaisella ajatuksella, että sinne mentiin kun
muualle ei päässyt. Ite hoidin tuon lukion silleen että kävin eka luokan
kahteen kertaan ja vedin koko homman ihan riman alle. Samana päivänä kun täytin
18 vuotta, lompsin rehtorin pakeille että kirjoittaa eropaperit. Sinne mänt
pari vuotta ihan hukkaan.
Seuraavana vuonna pääsin Oulun Käsi-ja taideteolliseen
oppilaitokseen opiskelemaan artesaani;ompelijaksi, josta onkin ollut suuri hyöty
tällä kivikkoisella elämän ja ammatinvalinnan tiellä.
Kuinka moni tekee asioita toisten johdatuksesta tai toisten
mieliksi? Kyseinen asiakas kertoi osan kalusteistaankin olevan entisestä
avioliitosta, jossa miehen maku oli määrätty koko perheen mauksi ja oivallus
oman tyylin löytymisestä oli tullut vasta eron jälkeen omaa kotia sisustaessa.
Olen nähnyt työssäni vaatemyyjänä näitä määräilijöitä,
milloin on tyttöystävä sanomassa mitkä farkut ne parhaiten sopii tai parhaassa
tapauksessa teini-ikäinen tytär on ollut kertomassa äidilleen, mitkä vaatteet
ne äidille soppii. On sinne naisten sovituskoppiin ängenny mieskin mukaan
joskus, vaimo kun ei jostain syystä varmaan osaa pukea niitä vaatteita päälle. Voih, 15 vuoden aikana on nähnyt kyllä vaikka ja mitä...
Mutta ootteko ajatellu koskaan, että kun se teidän paras
kaveri on ihan eri tyylinen ja te otatte hänet makutuomariksi, katsoo hän juuri
omien näkemystensä mukaan niitä teidän vaatteita. Jos tällä kaverilla roikkuu
kukkaa ja pitsiä keittiössä ja sää et voi sietää niitä, niin siinä sitä ollaan.
Kun kaikilla on oma maku…
Vinkkinä kaikille: OTA MAKUTUOMARIKSI SE TYYPPI, JOLLA ON
SUN MIELESTÄ AINA HYVÄNNÄKÖISET VAATTEET JA HÄN OSAA SUN MIELESTÄ PUKEUTUA. Tai hänen kotinsa on juuri sitä tyyliä mihin itsekkin kallistut. Tämä tyyppi katsoo samoilla silmillä niitä sun sovituksia.
Peace and Love,
Komistaja ite
