Oma tyyli - oma maku vaatteiden valinnassa

Elä tee niinku muut sannoo... 

kävin tänään tekemässä pukeutumisneuvontaa asiakkaalle joka sattumoisin sattui olemaan vanha koulukaverini. (kuvassa oleva ihminen ei liity tapaukseen).  Änklään tekemään haastattelut ihmisen omaan kotiin, koska tyylin näkee saman tien kun astuu ovesta sisään.

Siinä haastattelun lomassa olen tavattoman utelias myös harrastusten, koulutuksen ja ammatin suhteen, ne kun kertovat paljon ihmisen luonteesta ja suuntautumisesta. Kyseltyäni kyseisen asiakkaan koulutusta, kertoi hän olevansa yo-merkonomi, mutta että se ei ole ollenkaan se ammatti mikä on hänen ominta alaa. Nykyään hän on energiahoitaja ja se suuntaus oli mitä han rakastaa tehdä. Tukipa taiteelliset harrastuksetkin tätä puolta hänessä.

Jäin miettimään, että kuinka moni on siinä ammatissa mitä oikeasti haluaa tehdä? Kenestä on ihan mahtavaa mennä tekemään työtänsä, eikä se edes tunnu työltä? Kuinka moni uskaltaa repäistä itsensä siitä oravan pyörästä pois?

Minunkin äitini (aivan kuten asiakkaan äiti) hommasi minut aikanaan lukioon. Ollaan vissiin sen ajan lapsia, jolloin enemmän kuin toivottavaa oli löytää lasten ylioppilaskuvat pianon päältä. Silloin ammattikoulun kävijät oli vähän sellaisella ajatuksella, että sinne mentiin kun muualle ei päässyt. Ite hoidin tuon lukion silleen että kävin eka luokan kahteen kertaan ja vedin koko homman ihan riman alle. Samana päivänä kun täytin 18 vuotta, lompsin rehtorin pakeille että kirjoittaa eropaperit. Sinne mänt pari vuotta ihan hukkaan.

Seuraavana vuonna pääsin Oulun Käsi-ja taideteolliseen oppilaitokseen opiskelemaan artesaani;ompelijaksi, josta onkin ollut suuri hyöty tällä kivikkoisella elämän ja ammatinvalinnan  tiellä.

Kuinka moni tekee asioita toisten johdatuksesta tai toisten mieliksi? Kyseinen asiakas kertoi osan kalusteistaankin olevan entisestä avioliitosta, jossa miehen maku oli määrätty koko perheen mauksi ja oivallus oman tyylin löytymisestä oli tullut vasta eron jälkeen omaa kotia sisustaessa.

Olen nähnyt työssäni vaatemyyjänä näitä määräilijöitä, milloin on tyttöystävä sanomassa mitkä farkut ne parhaiten sopii tai parhaassa tapauksessa teini-ikäinen tytär on ollut kertomassa äidilleen, mitkä vaatteet ne äidille soppii. On sinne naisten sovituskoppiin ängenny mieskin mukaan joskus, vaimo kun ei jostain syystä varmaan osaa pukea niitä vaatteita päälle. Voih, 15 vuoden aikana on nähnyt kyllä vaikka ja mitä...

Mutta ootteko ajatellu koskaan, että kun se teidän paras kaveri on ihan eri tyylinen ja te otatte hänet makutuomariksi, katsoo hän juuri omien näkemystensä mukaan niitä teidän vaatteita. Jos tällä kaverilla roikkuu kukkaa ja pitsiä keittiössä ja sää et voi sietää niitä, niin siinä sitä ollaan. Kun kaikilla on oma maku…

Vinkkinä kaikille: OTA MAKUTUOMARIKSI SE TYYPPI, JOLLA ON SUN MIELESTÄ AINA HYVÄNNÄKÖISET VAATTEET JA HÄN OSAA SUN MIELESTÄ PUKEUTUA. Tai hänen kotinsa on juuri sitä tyyliä mihin itsekkin kallistut. Tämä tyyppi katsoo samoilla silmillä niitä sun sovituksia. 

Peace and Love,

Komistaja ite

Kaakkua joka lähtöön

KAAKKUMAAKARINA(kin) OLIS MUKAVA OLLA

 Rantakakku sai sisuksiin "sieni"kakkupohjan, joka on ihan mahtavan kuohkea ja onnistuu aina :)

Laktoosittoman kerman joukkoon laitoin lisäksi laktoositonta maitorahkaa. Päälle pakastimesta mansikoita soseutettuna, jotka sekoitin kaupan lettuhilloon, jolloin makeutta ja mehevyyttä tulee sopivasti.

Minä ruukaan kostuttaa maidolla, joten sekin laktoositonta. 

Tuonne kakun ympärille tarjottimen reunalle laitoin vielä Digestiven muruja, jotka kuvasta puuttuu. Ja yksi ISO puuttuva tekijä on drinkkivarjo, joka piti markkeerata rantavarjoa. Ostinkin eilen kaupasta sellaisia, mutta kun koristelun aika oli niin niitähän ei ollut mistä ottaa...

Lopputulema on kuiteski oikein komea, eikös vain? :)

Voileipäkakut on olleet bravuureitani jo parikymmentä vuotta, nämä ne on aina yhtä hyviä. Minä käytän aina sekä tummaa että vaaleeta leipää, kostutan lihaliemellä, voitelen oikealla voilla ja käytän runsaasti täytteitä. Tämä kakku sai sisälleen italian salaattia, savukinkkua ja herkkukurkkua. Kuorrutan yleensä majoneesillä, mutta äitini on aina kuorruttanut kermalla notkistetulla maksamakkaralla, jaahas, en kyllä osaa sanoa kumpi ois parempaa...

Vuosien varrella olen oppinut hyödyntämään kakkujen jämät ja tässä onkin tehty Haribo-karkkirasiaan jämäkakku. samallalailla kerrokset kuin normisti, mutta leivät on revitty, kostutuksen jälkeen tiivistän leipäkerroksen lusikalla. Sitten vaan päältä painellaan ja jääkaappiin "ässehtymään".

Tumma leipä oli vähissä, niin sitä tietty keskellä ja ylimmäiseen kerrokseen meni päällekkäin kinkkusilppu ja herkkukurkkusilppu, ei se oo niin nöpönuukaa?

Laitan talteen koristeistakin jääneet jämät ja ne vaan jämäkakkupalasen päälle. Töräytät majoneesia kyytipojaksi niin maku on ihan sama kuin juhlissa olevassa kakussa, näky ei ehkä silmiä hivele vaan so what?!

Onni suosii rohkeaa

                                                  Uusi Vuosi ja uudet kujeet.... vai onko?

Tiedän monta ihmistä jotka odottaa aina että vuosi vaihtuis ja alkaa uusi "elämä". Kuitenkin nämä samaiset ihmiset jatkavat samaa rataa, samassa työpaikassa, samoissa harrastuksissa ja saman kumppanin kanssa ja ihan samaa rataa kuin ennenkin. :)

Itse muutaman radikaalin ratkaisun ja irtioton tehneenä voin sanoa että siitä oravan pyörästä ei pääse pois ellei ite tee niitä muutoksia. Siksipä mietinkin välillä omaa elämäntilannettani, olenko onnellinen tässä pari suhteessa, välillä olen ja välillä ahistaa, mutta sehän on normia. Vaakakuppi on kovasti kuitenkin onnellisuuden puolella. Ja juuri sanoinkin miehelleni että aloitettas vähän niinku puhtaalta pöydältä ja suhdettahan pitää myös hoitaa.

Viime syksynä irtisanouduin palkkatyöstäni lopullisesti ja lähdin päätoimiseksi yrittäjäksi. Hulluahan se näinä aikoina on ja esimerkiksi pukeutumisneuvonnan myynti romahti joulukuussa viime vuoteen verrattuna, mutta etsin jatkuvasti uusia mahdollisuuksia tienata leipä pöytään. Mutta olen itseni "herra" työelämässä, toisena päivänä töitä on ympäripyöreitä päiviä, toisena päivänä ei ole yhtään. Olenkin miettinyt hakevani lisäduunia, jotta jotain "varmaa" tuloa on joka kuukausi. Ajat on kovat yrittäjälle, täytyy sanoa.

Mutta muutoksia on elämässä on vaan tehtävä, jos haluaa elää haluamaansa elämää ja olla sen ihmisen kanssa jota sydän rakastaa. Tiedän monta onnetonta, jotka jatkavat hamaan tappiin onnettoman läpi elämänsä, onko se sen arvoista? Olla joku muu kuin  mitä on? Olla ihmisen kanssa, joka ei herätä tunteita ollenkaan? Tai hinkata sitä samaa työpaikkaa, jonka oven aukaisukin itkettää? Sitähän voi kysyä vaikka jotain vaihtelevampaa tehtävää sieltä töistä?

Minun Uuden Vuoden lupaus itselleni on tutustua lähemmin itseeni ja siihen minä-minä maahan. Aloitan jonkun oman harrastuksen, hoidan itseäni paljon paremmin kuin aiemmin ja sysään kotihommia myös muille perheemme jäsenille. Sen minä itselleni lupaan, olla onnellinen <3

Mukavaa alkanutta Vuotta kaikille ja muistakaa että se muutos lähtee itsestä, ei kenestäkään muusta!

elämää eläen,
Päivi